maanantai 26. toukokuuta 2008

Lautanauhaa

Talonrakennusprojektin potkaiseminen käyntiin on vienyt aikaa käsitöiltä. Nyt sain vihdoin jotain valmiiksi asti. Ensin hieman yksinkertaistettu pikakurssi lautanauhan tekoon...

Pujotellaan loimilangat lautanauhalautojen kulmissa oleviin reikiin. Solmitaan lankanippu toisesta päästään jonnekin kiinni (esim. tuolin pinnoihin) ja toinen pää vaikkapa vyön avulla vyötärölle.

Kudelankakerä pujotetaan lautojen levittämien loimilankojen muodostaman kolmion läpi.

Lautoja käännetään - kaikkia lautoja yhtä aikaa - neljänneskierros.

Kudelangan pujottamisesta ja lautojen kääntämisestä syntyy etukäteen tehdyn suunnitelman mukainen kuvio. Välillä langat pitää irrottaa vyötäröltä ja selvittää lautojen toiselle puolelle syntyneet kierteet.

Sitten se varsinainen valmistunut käsityö, joka päätyi toukokuiseen sysvy-pakettiin. Mustasta puuvillakankaasta ja kahdesta lautanauhasta syntyi kassi, ehkä tämä kävisi vaikkapa kauppakassiksi.

sunnuntai 11. toukokuuta 2008

Aurinkoista äitienpäivää!

Sain Monnalta lainaksi Mary Oljen Kauneimmat käsityöt, ihana kirja. Kirjoneuletumppujen tekemisestä olen haaveillut jo talvesta asti ja ajattelin, että nyt olisi aika ottaa härkää sarvista kiinni. Valinta oli vaikea, mutta lopulta valitsin Leppävirran kintaat. Aloitin tumput tosin hieman muunneltuna, varsi ei ole ohjeen mukaista neulosta vaan kierretyillä silmukoilla tehtyä joustinta. Tumput ovat äitienpäivälahja äidilleni, toimitus viimeistään ennen syksyn pakkasia...


perjantai 2. toukokuuta 2008

Uusi nyssäkkä

Ihanan aurinkoinen päivä kului taas hiekkalaatikolla hengaillessa - lasten leikkejä seuraillessa ja värttinää pyöritellessä. Tämänpäiväinen lanka on jo vähän enemmän langanomaista kuin eilisen nyöri. Tasaisempi ja pienempi paksuus, vähemmän ylikierteistä. Varsinkin ennen kertaamista lanka vaikutti ihan kivalta. Joku menee kertaamisessa pieleen, kun langan kierre katoaa ja lanka paksuuntuu siinä vaiheessa? Vai paljastuvatko alkulangan virheet vaan kerratessa? Täytyykin lähteä tutkimaan kehräämisen teoriaa jostakin.

torstai 1. toukokuuta 2008

Hauskaa vappua!

Työn juhlan kunniaksi pyörittelin tänään värttinää hiekkalaatikon reunalla. Lapsetkin olivat luullakseni tyytyväisiä, kun äiti jaksoi ulkoilla yli kolme tuntia. Tuntien raadannan jälkeen tulos oli tietenkin mitä mahtavin... ;) Värttinä oli tänään kädessäni vasta toista kertaa, mikä on kyllä havaittavissa langasta, enkä ihan ole vielä keksinyt, mitä tuollaisesta langasta voisi tehdä. Mutta hauskaa oli, ja sehän on pääasia - no, ainakin vappuna, eikös joo. :D