maanantai 28. huhtikuuta 2008

Kevätpipo

Esikoiselta puuttui kevättakin lisäksi myös kevyempi pipo, joten sellainen piti tehdä. Alunperin sen piti syntyä veluurista, mutta kun ompelukone on pois laskuista, otin puikot käteen.

Näin pari päivää sitten villapaidan, jossa oli mielestäni hauskan näköinen pinta. Pienen tutkiskelun jälkeen se paljastui yllättävän yksinkertaiseksi - joka toisella kerroksella kaksi oikein, kaksi nurin, ja joka toisella ensin yksi nurin, sitten kaksi oikein, kaksi nurin, jne. Piposta tulikin oiva tilaisuus kokeilla tätä. :)

Pipossa on ohuehko lanka (kirppislöytö Hjertegarn combi crepe, 100 % villaa) ja paksuhkot puikot (4 mm). Toivottavasti on riittävän vilpoinen kevätsäihin. 68 silmukalla piposta tuli juuri sopiva 3-vuotiaalle, mutta olisi leveydeltään ollut sopiva myös vauvalle.



sunnuntai 27. huhtikuuta 2008

Kevättakkia kesäksi?

Esikoisen kevättakki on jo pitkään ollut suunnitelmissa. Nyt on kevät huristamassa kovaa vauhtia ohi, joten tulee vähän kiire... Pitkän tuumailun jälkeen sain kuitenkin vihdoin kankaat leikattua. En tiedä millaisia vippaskonsteja muilla on tähän vaiheeseen, mutta minä hyödynnän sohvatyynyjä. Litteän sohvatyynyn (tai tarvittaessa maton tai patjan) päälle kangas ja kaava ja sen kun vaan tökitään neulat kiinni, pohjaan kiinni. Sitten vaan saksitaan ja irrotetaan palanen sohvatyynystä!


Tänään oli tarkoitus saada takki valmiiksi, mutta ompelukone teki täyden lakon. :( Lähden huomenna viemään sitä tohtorille, tämän päivän saldoksi jäi takkiin applikoitavan kuvan harsiminen kiinni. Päällikangas tuota hiekanväristä veluuria ja vuorina ja applikaatiossa omilta vauva-ajoilta peräisin olevaa pupulakanaa.

torstai 24. huhtikuuta 2008

Elämää nähneet puikot

Näillä 3 mm puikoilla kutoessa tulee aina niin hyvä mieli, että haluan jakaa kuvan kanssanne. Nämä kädessä tunnen olevani osa loputtomien silmukoiden ketjua, joka alkoi kauan ennen minua. Näillä puikoilla on todellakin elämää takanaan ja ainakin minun kanssani vielä edessäänkin - eivät mitkään eläkeläispuikot vielä. Kokeneet ja osaavat puikot, juuri sopivat johdattamaan aloittelijaa neulomisen saloihin.

keskiviikko 23. huhtikuuta 2008

Kirjoneuleen evoluutio

No hyvä on, otsikko on ehkä hieman suureellinen. Tarkoitukseni on vain näyttää, miten lopulta uskalsin kokeilla kirjoneuletumppuja, joista olen haaveillut jo Aileista saakka. Kaikki harjoituskappaleet tässä välissä on vauvan tai pienen lapsen, pääsee niin paljon nopeammin loppuun. Ihan ensimmäiset pikkutumput olivat yksiväriset ja peukalottomat. Sitten tulivat kahdella langalla "meleeratut" pikkutumput, yhdet tuossa vasemmalla reunalla. Seuraavaksi oli vakaa aikomus jo kokeilla kirjoneuletta, mutta tumput päättyivät ennen kuin sain mitään aloitettua... Näihin 7veikan raitalangasta tehtyihin tumppuihin tuli lopulta kirjoneuleen korvikkeeksi silmukoita jäljentämällä keinuhevonen. Ja - tadaa - seuraavalla kerralla onnistuin ihan oikeasti saamaan aikaan kirjoneuletta. :D Oikealla reunalla ruskeaa ja keltaista noin 1-2 -vuotiaan tumput, malli syntyi tehdessä. Ei kovin haastavaa, mutta hauskaa kyllä. Jospa seuraavalla kerralla jo uskaltaisin kokeilla jonkun ohjeen mukaan. Tai ehkä sitä seuraavalla...

perjantai 18. huhtikuuta 2008

Ihana paketti!

Tällainen yllätys odotti minua tänään postilaatikossa enkä malta olla laittamatta siitä kuvaa. Käsityökassi ja neulakirja, ihanat. :D Kiitos, sysvy! Neulakirjaan ehti jo koekäyttäjäksi lempineulani, joka on vähän tylsä, mutta erittäin hyvätapainen - se ei koskaan pistä sormeen. (Muokkaus: Kiitoksia, Merith, sysvyilystä!)



Ai niin, muitakin uutisia on. Sain mieheltä synttärilahjaksi kunnon digikameran, joten kuvien laatu tulee ainakin hiukkasen parantumaan. Kuvaajan laatu ei valitettavasti päivittynyt, joten se asettaa omat rajoituksensa. Joka tapauksessa, vähän parempia kuvia luvassa vanhoistakin töistä ehkä ensi viikolla.

maanantai 14. huhtikuuta 2008

Tossut

Kohta kaksi kuukautta keskeneräisinä olleet tossut valmistuivat viimein. Tykästyin SK 11-12/07 olleeseen helppoon tossuohjeeseen, nämä ovat jo neljännet sillä syntyneet tossut. Vähän ovat reilut minulle, kun ovat miesten kokoa. Vielä en ole saanut itselleni tehtyä, joten jossain vaiheessa pitää ehkä aloittaa vielä ne viidennet. Novitan Mamboa on onneksi korissa vielä monta väriä odottamassa. :)

torstai 10. huhtikuuta 2008

Pienten poikien kortteja


Tässä pari viime aikoina maailmalle lähtenyttä onnittelukorttia. Materiaaleissa mm. kierrätysfleeceä ja muovineppien ylimääräisiä koiraspaloja.

Pikkutumppuja ja -pipo

Ostin kerän vaaleanpunaista Bambinoa pikkutumppujen tekemistä varten. En vaan yhtään huomannut tarkemmin katsoa, millaista lankaa otin. Kotona totesin sen sormilleni aivan liian ohueksi. Pari kertaa yritin aloittaa tumppua, mutta en saanut lankaa asettumaan - ratkaisin sitten ongelman ottamalla toisen langan sekaan. Näistä tuli vähän paksummat, ovatpahan ainakin lämpimät... Pipossa on pelkästä Bambinosta virkattu kukkanen ohimolla.

maanantai 7. huhtikuuta 2008

Neliöliina

Sain neliöliinan testiversion tehtyä. Sen verran oli ähräämistä tuossa "testiversiossa", että varsinaista versiota ei synny ehkä koskaan... Mutta testiversio on ihan hyvä nimike tuolle tuotokselle siinä mielessä, että siinä tuli testattua monta sellaista juttua, jotka tekisin seuraavaksi toisin. Työjärjestys, erilainen tasku, ja ehkä viitsisin jopa vaihtaa kankaaseen sopivat langat perinteisen valkoisen sijaan. ;) Oikein käyttökelpoinen tuo kuitenkin on, ihanan viileä ja kevyt kantaa pitkään kantoliinaan ja kantoreppuunkin verrattuna.



Tässä uusi liina käyttöön asennettuna.